Minulla todettiin rakkulamunuaistauti vuonna 1989. Aluksi en käsitellyt koko asiaa ja torjuin kaiken siihen liittyvän. Noin kymmenen vuotta diagnoosista asia alkoi vasta paremmin valjeta.
Tajusin että edessä olisi hemodialyysihoidot. Asian sulattelu oli todella vaikeaa. Vointi huononi hiljalleen ja koitti päivä jolloin hoidot alkoivat. Alku oli melkoista myllerrystä ja tuli paljon uusia asioita. Hoito on hyvin sitovaa kun siellä käydään kolme kertaa viikossa. Elämän joutuu suunnittelemaan muutaman päivän jaksoissa. Hoitoaika oli ensin neljä tuntia, mutta melko pian piteni viiteen tuntiin. Jäin töistä pois, aluksi sairaslomalle sitten kuntoutustuelle. Asiat muuttuivat nopeasti ja jouduin arvioimaan elämääni aivan eri näkökulmasta. Vointini kuitenkin parani melko pian eikä dialyysissä käyntikään tuntunut niin raskaalta. Asiantuntevan hoitohenkilökunnan ja mukavien potilastovereiden tuen avulla pääsin hyvään alkuun.
Asiaan liittyi kyllä hyviäkin puolia esimerkiksi se että nuorin poikani meni samoihin aikoihin kouluun ja olin häntä lähettämässä kouluun ja vastaanottamassa. Muutenkin pystyi olemaan paremmin läsnä kotona.
Useamman vuoden jatkuneen dialyysihoidon jälkeen koitti päivä jolloin Helsingistä soitettiin ja pääsin munuaissiirtoon. Tunteet olivat sekavat, toisaalta olin toki hyvin iloinen, mutta jännitys oli melkoinen ja pieni pelkokin hiipi taustalle meneekö kaikki hyvin?
Siirto tehtiin ja itse leikkaus meni hyvin. Kesti viikon verran ennen kuin siirrännäinen käynnistyi. Jouduttiin tekemään kolme dialyysiä, se oli todella raskas viikko. Mutta lopulta kaikki alkoi sujua ja kolmen viikon jälkeen pääsin kotisairaalaan.
Nyt lähes vuoden jälkeen siirrosta elän täysipainoista ja vapaata elämää. Monet tutut kysyvät minut nähtyään, mitä olen nyt siirron jälkeen touhuillut. Olen sanonut monille: RAKASTANUT ELÄMÄÄ.